Näytetään tekstit, joissa on tunniste puhelin. Näytä kaikki tekstit
Näytetään tekstit, joissa on tunniste puhelin. Näytä kaikki tekstit

sunnuntai 21. elokuuta 2016

KULUNUT KESÄ PUHELIMEN LÄPI

Moikka!
Edellisestä puhelinpostauksesta on jo pari kuukautta aikaa, ja nyt on taas aika näyttää mitä olen puuhaillut. 
 Kesäkuussa tuli pitkästä aikaa tehtyä kunnon treeni | Kävin heittelemässä korista, ja sitten kävi näin. Edelleen tuo sormi vihoittelee | Lähdettiin juhannuksen jälkeen Reetan kanssa Tampereelle | Matkalla.
 Löydettiin hotelliin! | Selfie | Päivän asu tampereella | Käytiin myös kiertelemässä kaupat
 Kotiin | Olin siskollani yötä, ja päätin käydä ostamassa meille aamupalaksi marjoja | Siskon sohvalla netflixiä katsoen | Pelailtiin joku ilta äidin ja iskän kanssa trivialia.
 Käytiin iskän kanssa pitkästä aikaa ikeassa | Lintsille | Jakkaran muokkausta. Tuo projekti on edelleen kesken, koska en ole saanut aikaiseksi ostettua maalia. | Käytiin siskon kanssa pyörähtämässä järvenpään keskustassa pokemon jahdin merkeissä.
 Subin salaatti on jotain ihanaa | Junamatka mökkiä kohti alkoi | Rovaniemellä lähdössä heittämään talviturkkia | Auringonoton merkeissä.
 Helteellä maistuu terdelimu | Rovaniemellä päivän asua | Hotellillakin oli napapiirin merkit | Mökkielämä alkoi sateisissa merkeissä, mutta onneksi olin ehtinyt käydä lainaamassa kirjastosta kirjan.
 Mökkisäät kääntyikin lämpimiksi, ja takaverannalla tuli vietettyä aikaa | Mun ehdoton lemppari | Muut tykkää paistaa takassa makkaraa, mutta tämä tyttö paistaa siellä aina nugetteja :-D | Näissä maisemissa kelpas lenkkeillä.
 Lenkkiselfie | 18-vuotis synttärit lapinsukulaisten kanssa juhlittu | Kaks viikkoa mökillä meni liiankin nopeasti | Tykkään matkustaa yli-isoissa vaatteissa.
 Järkkäsin takapenkin siistiksi, että mahtu olemaan rennosti | Jonkun hotellipäivän asua. | Yhdessä Jyväskylän ravintolassa oli ihan mahtava taulu. "You can't make evreryone happy. You are not pizza". | Oon rakastunut tuohon huulipunan sävyyn. Jos ketään kiinnostaa niin kyseinen tuote on NYX'in soft matte lip cream sävyssä ibiza.
 Jyväskylässä näky pariinkiin otteeseen sateenkaari, toisella kerralla jopa haalea tuplasateenkaari. | Oltiin solo sokoshotelli pavilijongissa, jossa kuumat juomat tuodaan aamupalalla pöytään. Saimpa sitten kannullisen kaakaota. | Maailman söpöimmät tossut! (Ja päheimmät pöllöpökät).

Ja näin mun kesälomalla kertyneet kuvat on käyty läpi. Niitä oli taas paljon, mutta toivottavasti jaksoitte lukea postauksen loppuun! :)

Mitä tykkäsitte postauksesta? Mitä te olette tehneet kesän aikana?

sunnuntai 26. kesäkuuta 2016

Elämä puhelimen läpi

Heippa!
Taas ollaan täällä puhelinpostauksen parissa. En olekaan yli 3kk tälläistä tehnyt, joten eiköhän ole aika kertoa teille puhelimella napsittujen kuvien kautta, mitä mulle kuuluu! :)
 Tää taitaa olla ehkä huhtikuulta, kun menin päiväksi äitini töihin | Tämäkin on samalta reissulta. Äitini on töissä päiväkodissa, ja kävin kuvaamassa valomaalamista lasten kanssa! Valitettavasti en voi niitä kuvia täällä julkaista, koska lapset näkyvät niissä hieman. | Joltain iltapäivältä, kun kävin salilla ennen koulua. | Oon aivan innostunut kukista ja viherkasveista tämän kevään aikana.
 Reetta oli meillä huhtikuun lopussa (?) yötä, ja samana viikonloppuna Järvenpäässä oli tivoli, joten käytiimpä siellä. | Tilasin toukokuussa elämäni ensimmäisen livboxin. Oli ihan kiva, ja pari olen sen jälkeen tilannut, mutta enään en ajatellut sitä tilata. | Ollaan itseasiassa reetan kanssa tällä hetkellä Tampereella yötä, ja sitä intoilin jo toukokuun alussa! | Selfie joltain päivältä :-D
 Ruotsinkokeeseen lukua aurinkoisella terassilla toukokuun loppupuolella | Käytiin Reetan kanssa suokissa hieman ennen kesäloman alkua. | Koulun kanssa tehtiin retki lintsille. Tää on oikeastaan ainoa kuva joka multa on siltä reissulta. :-D
 Ronja pian 18-v leikkii hiekkalaatikolla! Olin käymässä tosiaan siskoni luona, ja lähdettiin sitten siskonpojan kanssa puistoon! | Ennen kampaajan käyntiä | Ja heti käynnin jälkeen. Lähti sitä taas lähes 10cm, vaikkei se siltä tuntunut. | Kirjastossa lukemassa ruotsia!
 Pari selfietä kevätjuhlapäivältä! | Meillä alkoi loma torstaina, ja heti perjantai aamuna heräsin kurjaan oloon, ja pari päivää sitten olikin sairastamista.
 Vähän työevästä | Pakollinen työvaateselfie | Pakollinen työvaateselfie peilin kautta | Jonkun päivän ootd, tämäkin työpaikalla otettu kuva.
 Tein yhden työpäivän jälkeen itselleni jalkakylvyn. Teki kyllä hyvää! | Taas jonkun paivan ootd. Oon aivan rakastunut tuohon neuletakkiin! | Viimeisen työpäivän gourmetruuat | Ja hei taas yksi työkuva! Huomaako näistä kuvista että oon ollut töissä? :-D
 Jonain iltana telkkarista tuli frozen, ja kun ei ollut muutakaan tekemistä, kattelin sen sitten. | Viime viikonloppuna pidettiin ihanan siskonpojan 2-v synttärit! | Onko mukavampaa lomatekemistä, kuin löhötä aurinkovuoteella ja lukea hyvää kirjaa? | Pakkailua ruotsinreissua varten.
 Ennen laivaan menoa käytiin istumassa Helsingin-keskustan yhdellä terassilla. | Terminaalissa laivaan pääsyä odotellessa | Helsingin saaristo on ihan nättiä! | Ensimmäisen illan syömismaisemissa ei ollut valittamista.
 Tukholmassa käytiin vähän shoppailemassa. Hauskinta ehkä on se, että ostin vaatetta vain noista kahdesta kaupasta, ja oisin voinut löytää samat asiat myös suomesta :-D | Oltiin tosiaan Södermalmin kaupunginosassa, eikä keskustassa. Suosittelen tuota paikkaa, koska kauppoja oli ihan hyvin, ja vikinglinen terminaalilta tuohon on matkaa vain 2km. | Käytiin haukkaamassa välipalaa mäkkärissä | Toisenakin iltana oli ihan kivat näkymät samalla kun syötiin.
Syötiin oiken alkupalat ja kaikki toisena iltana, kun oltiin buffetin sijaan alacarte-ravintolassa! | Kotiin selviydytty!

Huhhuh, taas oli kyllä reippaasti näitä kollaaseja! Mutta itse tykkään jotenkin tehdä näistä tälläisiä pidempiä, ettei näitä postauksia satele joka kuukausi! Olipa muuten selfie painotteisia kollaaseja. :-D Mä tästä lähdenkin pikkuhiljaa taas hotellilta kaupungille päin! Joten hyvää alkavaa viikkoa teille ihanille! :)

Mitä tykkäsit postauksesta? Mitä sinä olet tehnyt lähiaikoina? Onko ideoita tuleviin postauksiin?