Terve!
Nyt ollaan pari päivää jo majailtu mökillä, mutta valitettavasti en ole tämän aijemmin pystynyt tulla kirjoittelemaan. Meillä on ukkostanut viimeiset kaksi päivää putkeen, ja sähköt on vähänväliä ollut poissa. Tänään on kuitenkin ollut sähköt koko päivän, ja nettikin käytössä, joten ajattelin tulla näyttämään teille kuvia meidän Rovaniemen reissusta.
Tosiaan oltiin kaksi yötä Rovaniemellä, sunnuntaista tiistaihin. Rovaniemellä oli aivan järjetön helle, eikä siellä jaksanut tehdä oikein mitään. Yötvyttin Sokos hotellissa, joka on aivan joen rannalla. Huomattiin että joen toisella puolella on iso uimaranta, ja käytiin siellä sunnuntai iltapäivällä. Virkisti mukavasti, ja talviturkki lähti veks! Maanantaina vain kierreltiin hieman kauppoja, ja käytiin terasseilla istuskelemassa, kun kaupat meni kiinni. En tiedä miksi, mutta olen aina tykännyt Rovaniemestä todella paljon. Se on mukavan pieni kaupunki, jossa on kuitenkin kaikki tarvittava, ja siellä on myös super nättejä maisemia. Ainoa miinus Rovaniemellä on se, ettei siellä ole oikein tuntureita. Sen takia olen iloinen että meidän oma mökki on Muoniossa, joka kuuluu Tunturi-Lappiin! :-)
Tiistaina sitten kirjauduttiin 11 aikoihin hotellista ulos, ja lähdettiin ajamaan muutama kilometri kohti Joulupukin pajakylää. Olen käynyt siellä viimeksi n. 3 vuotta sitten, joten ei se kovin ihmeellistä ollut. Muutenkin siellä on tultu käytyä elämän aikana jo useaan otteeseen, niin ei siinä ole enään sitä samaa uutuuden fiilistä. Todella kaupallinen paikka, mutta rakennukset on ihan nättejä. Pääsee siellä tapaamaan joulupukkiakin jos haluaa, mutta itse ainakin kiersin sen kaukaa. Itse tykkään eniten käydä joulupukin pääpostitoimistossa, jossa työntekijät on pukeutunut tontuiksi, ja tunnelma siellä on upea! Suosittelen kyllä pajakylässä käymään, jos et ole koskaan käynyt, mutta ei kannata pettyä jos paikka ei ole niin jouluinen tai tunnelmallinen kuin luulit. Varmasti joulun alla tuokin paikka on paljon upeampi. Tosin tälläiselle jouluihmiselle tuo on aina uudestaan ja uudestaan kiva paikka, vaikka uutuuden tunne on jo mennytkin ja paikasta on tullut kaupallinen. Ja aina sieltä jotain pientä tarttuu mukaankin. :-D
Nyt oonkin sitten oleskellut mökillä sisällä ukkosia piilossa ja lueskellut kirjoja. Onneksi Muoniossakin on kirjasto, jos kirjat loppuu kesken sadesäillä. :-D Nyt lähden lämmittämään saunaa ja hieman haravoimaan heiniä pihalta. Joten moikka!
Oletko käynyt joulupukin pajakylässä? Mitä tykkäsit siitä paikasta? Entä mitä tykkäsit postauksesta?










































