keskiviikko 21. joulukuuta 2016

LETTEJÄ JA RAITAA

Heippa!
Niinkun edellisessä asupostauksessa mainitsinkin, kävin ottamassa parit eri asukuvat Reetan kanssa kun pikkujouluiltiin. Tosin näitä kuvia ottaessa kylmä lumipyry yllätti ja kuvat jäi vähän vähäiselle, eikä hyviä kuvia oikein löytynyt. 
Tän asun olin kauan nähnyt mun mielessä, mutten ollut saanut sitä aikaiseksi laittaa päälle. Löysin tuon mekon syksyllä oikeastaan aivan sattumalta. Olen aina ollut sitä mieltä, että mulle ei sovi ihonmyötäiset mekot. Tämä oli kuitenkin H&M'ssä syksyllä niin kivan näköinen, että päätin sitä sovittaa vaikka olin aivan varma että näytän siinä aivan muhkuraiselta makkaralta. Yllätyin kuitenkin positiivisesti kun sain tuon sovituskopissa vedettyä päälleni, näytinkin oikeastaan kivalta, sali on vihdoin tuottanut tulosta! Sen sitten kotiin kiikutin ja tuli tuota alkusyksystä käytettyä ehkä vähän liikaakin. Olen myös nyt kuukauden mittaan innostunut tekemään itselleni nuo kaksi tanskalaista lettiä, mitä on katukuvassa jo vuoden päivät ainakin näkynyt. En ole oikeastaan koskaan niitä itselleni aijemmi ntehnyt, koska olin varma että näytän ihan kaljurotalta niissä (tätä postausta kirjoitellessa huomasin kuinka huono mun itsetunto onkaan ollut), mutta olenkin tykästynyt siihen miltä ne mun päässä näyttää! Ei niistä koskaan kaikista siisteimmät tule, mutta ne on vaan niin kätevät päässä. Varsinkin kun mulla talvella sähköstyy tukka aivan super helposti, niin kun tukka on leteillä ei se pääse sähköistymään ja tarttumaan naamaan kiinni.
 Mekko - H&M | Takki - BikBok | Sukkikset - Lindex | Kengät - H&M | Laukku - Joku outo laukkukauppa outlet-messuilta
 Mitä tykkäsit asusta? Entäpä postauksesta? Oletteko te yllättynyt jotain vaatetta sovittaessanne, että se sopiikin hyvin epäilyistä huolimatta?

4 kommenttia:

  1. Todella ihania kuvia, joihin tuo lumi tuo vain jotain ekstraa ♥ Usein tiettyjä asioita ajattelee vain omassa päässänsä ilman niiden paikkansa pitävyyttä, sillä sulle sopii älyttömän hyvin nuo letit :) Mun mielestä on kanssa mukavaa, että letit on tehneet itseänsä takaisin muotiin, sillä niillä saa niin hyvin hiukset pois tieltä ja sähköisetkään hiukset ei samallailla haittaa :D

    ♥: Ane

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Kiitoksia ♥ Ja hei ihana kuulla, tottahan tuo on :)

      Poista
  2. Apua musta tuntuu että saatoin vahingossa lähettää väärän kommentin sulle XD Mun kone lagaa ja heittelee näitä välilehtiä miten sattuu, ja nyt tässä lukee et "kommentti näytetään hyväksynnän jälkeen", vaikken oo viel mitään kommentoinu.

    Mut joka tapauksessa, ihana asu toi! Noi värit sopii hirmu hyvin sulle :) Etkä todellakaan näytä miltään makkaralta tossa mekossa, vaan just hyvältä!

    ♥: Linda/Revontulipalo

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Hahah, ainoastaan yks viesti on tullut :-) Kiitos sulle super paljon! ♥

      Poista

Huomaa: vain tämän blogin jäsen voi lisätä kommentin.