tiistai 27. syyskuuta 2016

UUSI PUHELIN

Heippa!
Niinkuin viime postauksessa vähän vihjansinkin, ostin kolme viikkoa sitten uuden puhelimen. Mulla oli ollut mun iPhone 4s lähestulkoon kolme vuotta, ja se oli viimeiset puolivuotta temppuillut tosi paljon, akku kesti vain pari tuntia ja sovellukset ei toiminut laisinkaan. Päätin sitten kuukauden harkitsemisen jälkeen ostaa itselleni uuden puhelimen synttärilahjaksi. Mietin iPhone 6s'n ja iPhone SE'n välillä, ja lopulta päädyin SE'hen, koska kuulin siitä paljon hyvää.
Yksi suuri syy, miksi juuri tämän kyseisen puhelimen valitsin, on tämän koko. Mulla on suhteellisen pieni käsi, ja kutonen tuntui kauhean isolta kädessä. Ja tämä mahtuu hyvin kaikkiin taskuihin. Miksi sitten otin tämän monta sataa kalliimman, enkä halvempaa 5s'ää, joka on saman kokoinen? Totesin, että haluan kerrankin ostaa aivan uuden puhelimen, jossa on uusi käyttöjärjestelmä ja hyvät sisuskalut. Tässähän on tosiaan samat "sisuskalut" kuin 6s'ssä olisi, mutta vain pienemmässä koossa. Jos olisin ottanut vitosen, siihen loppuisi suht pian päivitykset, ja haluaisin taas vuoden tai kahden päästä ostaa uuden puhelimen. Päätin siis satsata lähes 600€ tähän kaveriin, koska tiedän että tällä tulen pärjäämään useamman vuoden. Ja olen kyllä niin tyytyväinen mun valintaan. Kyseinen puhelin on aivan super nopea, akku kestää helposti koko päivän, näyttö on hyvälaatuinen, väri on ihana, puhelimen koko on juuri oikea, kamera on tarpeeksi hyvälaatuinen mun makuun ja puhelin on muutenkin aivan kokonaan hehkutusta! (ainakin vielä näin kolmen viikon jälkeen :-D)

Kävin samalla reissulla, kun puhelimen ostin, laitattamassa Fonumilla panssarikalvon näyttöön, jotta näyttö pysyisi mahdollisimman hyvänä niin pitkään kun mahdollista. Fonumilla tosiaan panssarikalvon asennuttaminen maksaa 15€, joka ei mun mielestä ole paljoa, koska siihen hintaan kuuluu se kalvo sekä asennus. Päätin myös, että vaikka puhelin onkin ihanan värinen ja näköinen ilman kuorta, en tahdo sen naarmuuntuvan ainakaan heti aluksi, joten kävin ostamassa pikaisesti myös glitteristä kuoret. Noissa on se kiva puoli, että väri näkyy lävitse, mutta kuitenkin on kuori suojana. Vaikka tilasinkin ebaysta muutamat kuoret, niin niillä kestää niin kauan tulla, että siinä ajassa olisin ehtinyt naarmuttaa tuon puhelimen jo kymmenen kertaa. Joten satsasin 10€ tuohon kuoreen.
Puhelimen mukana tuli tosiaan itse puhelin, kuulokkeet, laturi ja simkorttipaikan avaaja. Tämänhän siis ostin Sonera-kaupasta, koska soneralta saa korottoman osamaksun, ja meillä on lisäksi liittymät soneralla. Hintaa puhelimella tosiaan oli 579€, mutta otin vuoden osamaksun ja maksan kuussa n. 50€ tai enemmän, jos haluan. Suosittelen tätä todella paljon, jos tahdot iPhonen joka on vikkelä, mutta kompaktin kokoinen. Ja värivaihtoehtojakin tästä löytyy. Mulla on tosissaan ruusukulta, mutta muina vaihtoehtoina on hopea, kulta ja olisikohan se viimeinen ollut avaruudenharmaa(?). Mitään huonoa en ole tästä vielä kolmessa viikossa löytänyt. Näytön kestävyydestä en osaa sanoa, koska tätä en ole vielä kertaakaan pudottanut (oon itsekkin tästä yllättynyt!), ja mulla on tuossa lisäksi tuo panssarikalvo, joka suojaa myös näyttöä jos puhelin sattuu putoamaan!

Mikä puhelin sulla on? Mitä tykkäsit postauksesta? Jos jäi kysymyksiä mieleen, heitäthän ne kommentilla! 

10 kommenttia:

  1. Noi rose gold -väriset puhelimet näyttää kyllä niin hyvältä! Mulla itellä on tosin valkoinen Samsung :)

    https://kiiainnanmaa.blogspot.fi/

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Samaa mieltä olen! Sen takia en voinut tuota väriä vastustaa :-D Valkonenkin on kyllä tosi kiva perusväri puhelimessa! :)

      Poista
  2. Aivan ihanat noi kuoret <3 koko blogi vaikuttaa tosi kivalle ja ulkoasusta tykkään super paljon.

    Dreamsofmylife98.blogspot.fi

    VastaaPoista
  3. Aivan järkyttävän ihanat kuoret!:-) blogis vaikuttaa kivalta!

    http://nextdoorgirlwritingg.blogspot.fi/

    VastaaPoista
  4. oi toi ruusukulta on kyllä niin ihana väri! ja noi kuoret sopii niin hyvin!! :)

    http://mywayjenna.blogspot.fi/

    VastaaPoista

Huomaa: vain tämän blogin jäsen voi lisätä kommentin.