lauantai 31. joulukuuta 2016

HYVÄÄ UUTTAVUOTTA!

Heissan!
Toinen postaus jo tänään, mutta tahdoin näyttää teille nämä ilotulituksessa otetut kuvat vielä tämän vuoden puolella! Järvenpäässä oli tänä vuonna todella upea ilotulitus, ja ilotulitteet lähtivät ja poksuivat Finlandian tahtiin! Polteltiin myös muutamat kuviotähtisädetikut (olivat muuten todellinen pettymys, en suosittele ostamaan) ja niistä myös pari kuvaa. Toivottavasti teitä ei haittaa tämä kahden postauksen putki saman päivän aikana :-)
Viettäkää ihana ja turvallinen uusivuosi!

TAVOITTEET VUODELLE 2017

Heippa!
Outoa ajatella, että nyt on vuoden 2016 viimeinen päivä. Juurihan koko vuosi pyörähti käyntiin, ja nyt mennään jo uuteen. Aika vain kulkee nopeammin, mitä vanhemmaksi sitä itse tulee. Itsellä tosin tämän uudenvuoden vietto menee siihen, että hoitelen siskonpoikaa koko viikonlopun. Tosin se ei haittaa yhtään, koska empä mä ole kovin bilettäjä-ihminen. Käydään kai katsomassa Järvenpään keskustassa ilotulitus 19:00 ja sitten vaan kotiin löllilemään ja leikkimään dinosauruksilla Joonan kanssa loppuillaksi. :-D
Monet tekee lupauksia uudeksi vuodeksi, mutta itse tykkään tehdä enemmän tavotteita. Koska luvata on niin suuri sana ja petyn itseeni jos en lupauksia pystykkään täyttämään. Ajattelin, että kerran kun nämä tavoitteet itselleni aina johonkin kirjaan ylös, niin miksen niitä nyt tännekkin jakaisi. :-) 
Mene autokouluun ja aja itsellesi ajokortti; Oon miettinyt syyskuusta lähtien, kun täytin 18, että pitäisi lähteä autokouluun, mutten ole vielä sinne asti päässyt. Olen ajatellut ensi kesälomalla sinne meneväni, joten tässä on hyvä tavoite seuraavalle vuodelle.

Osta auto; Tämä liittyy edelliseen hyvinkin paljon, mutta enhän mä sillä ajokortilla muuten kauheasti tee, jos ei ole autoa mitä ajaa. Tarvitsisin autoa ihan reilustikkin, koska meidän bussiliikenne on niin huonoa, että iskä joutuu hakemaan mut joka ilta koulusta kun ei busseja enään silloin tule. Iskällä alkaa jo hermo mennä, ettei muuta voi iltaisin tehdä, joten oman auton ja ajokortin hankkiminen helpottaa suuresti. 

Tutustu uusiin ihmisiin; Olen aina ollut tosi huono saamaan uusia tuttavuuksia oman ujouden takia, mutta ensi vuonna tahdon saada vähintään yhden uuden tuttavan/kaverin/ystävän.
Opi arvostamaan itseäsi; En osaa arvostaa itseäni, ja puhun pääni sisällä yllättävän rumasti itsestäni, joten vuonna 2017 tahdon päästä tästä ikävästä tavasta eroon.

Järjestä aikaa harrastuksille; Vaikka multa ei muuta löydykkään kuin pelkkää aikaa, en jotenkin muka koskaan meinaa keretä käymään kuntosalilla, valokuvaamassa tai soittamassa pianoa. Joten eiköhän tehdä tähänkin muutos, tai ainakin yritetään.

Järjestä enemmän aikaa ystäville ja perheelle; Viimeisenä, muttei vähäisimpänä tahtoisin pystyä olemaan enemmän perheen ja ystävien kanssa, koska he ovat mielestäni elämän suola. Joten täytyy ottaa niskasta itseä kiinni ja käydä enemmän sisaruksilla ja ystävillä kylässä!
Millaisia tavoitteita tai lupauksia teillä on vuodelle 2017? Entä meinaatteko lähteä tänään juhlimaan vai pitää rennon kotipäivän? Mitä tykkäsit postauksesta?

lauantai 24. joulukuuta 2016

HYVÄÄ JOULUA

Tiptap!
Ja ihanaa joulua kaikille! Joulua oon vietellyt rauhallisissa tunnelmissa perheen kesken. Yöt on vähän ahtaita, kun meitä on 8 nukkunut tässä pienessä kolmiossa ja päivällä meitä on sitten 11 :-D Meitä on tosiaan minä, äiti, iskä, mun kaksi isosiskoa heidän miestensä kanssa + joona, mun isoveljet ja mummi. Ollaan aamulla katseltu joulupiirretyt, koristeltu kuusi (Joona meillä koristeli kaikki alaoksat, mutta vähän nosteltiin niitä ylöspäin), syöty joulupuuro, käyty joulusaunassa, pelailtu lautapelejä ja syöty tuhtu jouluruoka! Nyt sitten kohta lahjoja availemaan ja illalla vain oleskelemaan! :-)
 Ihanaa ja rauhallista joulua teille kaikille! ♥

keskiviikko 21. joulukuuta 2016

LETTEJÄ JA RAITAA

Heippa!
Niinkun edellisessä asupostauksessa mainitsinkin, kävin ottamassa parit eri asukuvat Reetan kanssa kun pikkujouluiltiin. Tosin näitä kuvia ottaessa kylmä lumipyry yllätti ja kuvat jäi vähän vähäiselle, eikä hyviä kuvia oikein löytynyt. 
Tän asun olin kauan nähnyt mun mielessä, mutten ollut saanut sitä aikaiseksi laittaa päälle. Löysin tuon mekon syksyllä oikeastaan aivan sattumalta. Olen aina ollut sitä mieltä, että mulle ei sovi ihonmyötäiset mekot. Tämä oli kuitenkin H&M'ssä syksyllä niin kivan näköinen, että päätin sitä sovittaa vaikka olin aivan varma että näytän siinä aivan muhkuraiselta makkaralta. Yllätyin kuitenkin positiivisesti kun sain tuon sovituskopissa vedettyä päälleni, näytinkin oikeastaan kivalta, sali on vihdoin tuottanut tulosta! Sen sitten kotiin kiikutin ja tuli tuota alkusyksystä käytettyä ehkä vähän liikaakin. Olen myös nyt kuukauden mittaan innostunut tekemään itselleni nuo kaksi tanskalaista lettiä, mitä on katukuvassa jo vuoden päivät ainakin näkynyt. En ole oikeastaan koskaan niitä itselleni aijemmi ntehnyt, koska olin varma että näytän ihan kaljurotalta niissä (tätä postausta kirjoitellessa huomasin kuinka huono mun itsetunto onkaan ollut), mutta olenkin tykästynyt siihen miltä ne mun päässä näyttää! Ei niistä koskaan kaikista siisteimmät tule, mutta ne on vaan niin kätevät päässä. Varsinkin kun mulla talvella sähköstyy tukka aivan super helposti, niin kun tukka on leteillä ei se pääse sähköistymään ja tarttumaan naamaan kiinni.
 Mekko - H&M | Takki - BikBok | Sukkikset - Lindex | Kengät - H&M | Laukku - Joku outo laukkukauppa outlet-messuilta
 Mitä tykkäsit asusta? Entäpä postauksesta? Oletteko te yllättynyt jotain vaatetta sovittaessanne, että se sopiikin hyvin epäilyistä huolimatta?

sunnuntai 18. joulukuuta 2016

JOULUIKKUNA

Heippa!
Oltiin äidin, Reetan ja Reetan äidin kanssa joulukuun alussa käymässä Helsingin keskustassa. Käytiin syömässä ja hieman kaupoilla. Niin ja tottakai kurkkaamassa stockan jouluikkuna, ja muutenkin Aleksanterinkadun jouluvalot. Mulla on ollut perinteenä pienestä lähtien käydä aina joulunalla kurkkaamassa tuo ikkuna. Joinain vuosina ikkuna on ollut pettymys, mutta tänä vuonna olin iloisesti yllättynyt kun sen näin. Ikkunassa oli ties minkälaista eläintä ja otusta talvipuuhissa. Ei oikein tiennyt mihin katseensa olisi kääntänyt, kun joka puolella oli niin paljon kaikkea ihanaa katsottavaa. Oli kyllä erittäin suloinen ja nätti ikkuna. :-)
 Onko teillä jotain vastaavaa perinnettä kuin mulla? Oletteko te käyneet katsomassa tuon Helsingin tai jonkun muun kaupungin jouluikkunan? Mitä tykkäsitte postauksesta?

tiistai 13. joulukuuta 2016

HEUREKA

Heippa!
Meillä oli marraskuun viimeisenä viikonloppuna mun serkku ja hänen kolme lasta kyläilemässä pitkän viikonlopun. Kyseinen serkku on tosiaan isän puolelta, eli asustelee lapissa, niin oli kiva että hekin tulevat välillä tänne etelään päin. Hän oli jo etukäteen suunnitellut käyvänsä lasten kanssa heurekassa, ja koska en ollut käynyt siellä kakkosluokan jälkeen, lähdin mukaan junamatkaoppaaksi ja muutenkin oppaaksi, etteivät he ihan eksyisi. Oli kyllä tosi mielenkiintoista olla siellä pitkästä aikaa. Koko heureka oli kyllä kiitettävästi kymmenessä vuodessa muuttunut! 
Päänäyttelynä siellä oli joku ikääntymiseen liittyvä, joka oli mun ja serkkuni mielestä todella kiinnostava, mutta serkun lapset ,jotka ovat 7- ja 5-vuotiaat (1-vuotias jätettiin meille kotiin vanhempieni hoidettavaksi), eivät siitä oikeen innostuneet. Siellä pääsi testaamaan erilaisten vempaiten avulla miltä tuntuu kun vanhana käsi tärisee, peukalot ei toimi yhtä näppärästi yms. 
Muuten siellä oli jotain talviurheilulajien simulaattoreita, joista kaikki pidettiin, ja sitten se ihan perus heurekanäyttely mikä oli kymmenen vuottakin sitten. Uskalsin muuten myös ensimmäistä kertaa käydä pyöräilemässä siellä katonrajassa. Oli kieltämättä kuumottavaa, kun kammosi kokoajan että milloin horjahtaa ja putoaa turvaverkkoon. :-D (onneksi pysyin kuitenkin koko matkan pyörän satulassa, mutta huomatkaa mun hyvin epäilevä ilme tuolla alla olevassa kuvassa). Käytiin kurkkaamassa myös planetaariossa metsän synnystä tehty animaatio, mutta siellä ei saanut kuvata, joten teidän pitää mennä kokemaan se upea kokemus itse!
Oli kyllä kokonaisuudessaan todella kiva reissu, ja odottelenkin jo innolla että serkku tulee taas kesällä käymään ja lähdetään korkeasaareen ja linnanmäelle! 

Milloin olette viimeksi käyneet heurekassa? Mitä tykkäsit postauksesta? Millaista postausta toivoisit jatkossa?